Vuosi2: Tammikuu 1

Tästä se alkaa vuosi 2019. Joskus minulla oli tapana luvata erilaisia asioita itselleni. Olen ahkerampi, opiskelen enemmän, urheilen, laihdutan jne.. Lupaukset kaatuivat yksi toisensa jälkeen kuin korttitalot. Viimeisinä vuosina olen jo osannut olla lupaamatta mitään. Siitä huolimatta vuoden alussa mielessä pyörii ajatukset siitä miten kehittää itseään, saavuttaa tavoitteensa ja tulla paremmaksi versioksi itsestään. Mikä se parempi versio on, riippuu tietenkin siitä mitä ihminen arvottaa hyväksi ja tavoiteltavaksi. 

Onhan se välillä hyvä arvioida elämäänsä ja tavoitteet ovat aivan mahtavia tuomaan motivaatiota elämään. Ihminen on niin monimutkainen olento että tavoitteistakin voi tulla pettymyksen kokemuksia, koska ne olivat liian kaukana tai  syventää epäonnistumisen tunnetta. Jotkut juoksevat tavoitteesta toiseen ehtimättä nauttia yhdestäkään ja ovat aivan hukassa, jos heillä ei ole uutta tavoitetta edellisen päättyessä.

Ostettu tuote. Tarvitsen gessoa maalauspohjien pohustamiseen. Gesso on sen verran erikoistuote, etten edes yrittänyt lähteä vaihtamaan sitä. Jos jollain on gessoa kaapissa, niin todennäköisesti tarvitsee sitä itse. 

Niinpä tänä vuonna tarvitsen tavoitteen, joka on toteutettavissa. Tavoitteen pitää olla sellainen, että siinä on jokin itselleni haastava osuus, jonka voitettuani tyytyväisyys itseäni nousee. Lisäksi elämä  on opettanut että minusta ei tule kiltimpää, reilumpaa, rakastettavampaa, vähemmän kiukuttelevaa tai muutenkaan parempaa ihmistä, vaikka sellaistakin itselleni olen joskus luvannut. Olen vuosi vuoden jälkeen sellainen kuin olen ja kyllähän se saa nyt luvan riittää. Mutta jotain pientä elämästään voi poimia, joilla lähteä parantelemaan, koska täydellisiähän me emme kukaan ole.

Joten tavoitteeni tulevalle vuodelle on tehdä kaikki keskeneräiset käsityöt ennen uusien aloittamista. Nehän ovat kesken, koska ne ovat joko tylsiä, vielä tylsempiä tai äärettömän tylsiä tehtäviä saattaa loppuun. Tai niissä on jokin asia tai virhe, joka ärsyttää liikaa. Joten tämä jos mikä kasvattaa luonnetta ja jos saan tämän tehtyä, niin räjähdän varmasti ylpeydestä.

Koko loma löhöilyä, museoita, herkkuja ja joutilaisuuden ihanaa olemista. Arkeen palaaminen on ihanaa ja tänään olikin ihanaa suunnitella taas ruokalistaa ja aloittaa arjen pyöritys. Tänäkin vuonna ruokahävikin pienentäminen on suurin haaste. Ja se pakkausmetariaalia ja muovi. Kyllä kaikkia noita kertyi joulun aikana taas ihan liiaksi asti. Kuva Weegee-museosta.

Keskeneräisiä hirvityksiä ovat:

Kolme paria lapasia, joista toinen on tehty, mutta pari puuttuu, koska neulominen oli tylsempää kuin jonottaminen terveyskeskuksessa.

Kolme kangaskassia, joissa  kaikissa on jokin, joka ärsyttää.

Miehen puvun takin hiha pitäisi käsin ommella (toinen hiha tehty, mutta oli niin niin hidasta ja kangas liukasta. Vihasin jokaista sekunttia, mutta vihaan myös sitä, että se on kesken ja sen pitää valmistua = stressi).

Neulottu pitsihuivi. Virhe rivillä...noh.. joka rivillä on jotain

Ompelukoneen päällinen, josta on tulossa ruma kuin synti.

Kylpyhuoneen matto vanhoista pyyhkeistä (loputon ja tylsä käsinompelumaraton, jonka lopputulos vaikuttaa fiaskolta).

Hame itselle, josta tuli liian pieni (ärsyttää).

Siinä. Lista suoraan helvetistä.

 Ja jos epäonnistun, niin ainakin yritin parhaani ja se riittäköön.

Ihanaa alkavaa vuotta kaikille.

-Heidi