Vuosi 2: Joulukuu 2

Eilinen saippuafiasko yllätti aamulla, kun saippuamassa oli kuin olikin kovettunut muottiinsa huonosta kiisselöintivaiheesta huolimatta. Rumpujen pärinää ja muutama onnenvoltti. Ha-haa, jes! Puolelta päivin nostimme saippuatangon ulos muotista leikkausta varten. Ja voihan ärräpää ja muutama muukin kirosana. Palaset lohkesivat yksi toisensa jälkeen, eikä yhtään kaunista ja lahjaksi kelpaavaa palaa jäänyt jäljelle. Toisaalta meillä on nyt saippuat koko tulevalle vuodelle. Jäljelle jäi palava halu kokeilla uudestaan, joten kai tämäkin lasketaan jonkinasteiseksi onnistumiseksi. 




Siinä ne nyt on. Maailman rumimmat saippuapalat menossa kuivumaan ainakin kuukaudeksi. Nyt meillä on pihkalle tuoksuvaa saippuaa vuodeksi. Fiilis: pettymys, riemu, pettymys ja lopuksi ihan jees. Näitä lisää lähiaikoina.



Lähdimme kirpputorille kiertelemään. Päätin kiitoksena kaikista niistä langoista, joita olen saanut milloin mistäkin, niin ilahduttaa jotain vierasta ihmistä. Muille tarpeettomat ja varastoissa pölyttävät langat ovat päässet käyttöön. Langat ovat ilahduttaneet minua ja olen voinut neuloa. Niinpä kirjoitin kissalapasiin lapun ja jätin ne jonkun löydettäväksi. Toivottavasti ilahduttavat jotain lapasen tarpeessa olevaa.



Luukku2: Malli: Yökyöpelit.Lanka: 7-Veljestä. Kenelle? Sinulle. Ole hyvä. Hyvää joulun odotusta.

-Heidi

Kommentit

  1. Onnittelut ensimmäisestä saippuaerästä! Koukuttavaa, eikö? Koostumus ei ehkä ole sitä, mitä toivoit ja suunnittelit, mutta kuten totesit, saippua on silti käyttökelpoista. Voisitko ajatella kutovasi tai virkkaavasi saippuapussit palojen ympärille? En tiedä, onko tuo oikea termi, mutta saippuapussia käyttämällä saa käytettyä saippuan viimeistä murua myöten loppuun ja riippuen materiaalista, mistä sen tekee, sitä voi käyttää jopa kuorivana pesukintaana. Silloin ne kelpaisivat ulkonäöstään huolimatta lahjoiksi.

    Ihana idea kutoa lapaset ja jättää ne jonkun löydettäväksi!

    VastaaPoista
  2. Ajattelin tuon ihan silpun käyttää muihin pesuaineisiin, eipähän tarvitse rakastaa raastimella, kun on jo murua. Tuo pesupussi on hyvä idea. Minulla olisikin siihen sopivaa lankaa. Ja saahan niissä näkyä tekemisen meininki, nyt kun olen jälleen upeiden mielikuvien jälkeen taas palautunut maan pinnalle. Koukuttavaa hommaa oli ja mietin jo missä meni metsään ja miten toimia paremmin seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  3. Entäs saippuapalalahja saatetekstillä ”ei niin kaunis mutta käytännöllinen” :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit