Vuosi 2: Joulukuu 1

Joulukuun ensimmäisenä päivänä kaivan usein laatikon, jossa säilytetään joulutilpehööriä. Kaikkea lasten jouluaskarteluista kuusenkoristeisiin. Joulujuhlinnan jälkeen olemme yleensä keränneet kaiken sälän kiireessä takaisin laatikkoon. Viime joulun jälkeen päätimme lopettaa turhan koristeiden säilömisen ja esille panon ja  kävimme raa'alla kädellä koristeet läpi jättäen jäljelle vain ne, joista oikeasti pidimme ja joilla oli tunnearvoa.



Tämä äitini tekemä tonttu on itselle rakas. Se sai jäädä, vaikkei sitä enää tarvitsekaan piilotella iltaisin, jotta kuopus voisi aamuisin etsiä sen sen uutta kurkistelupaikkaa. 


Jotkut koristeista vaan ovat sellaisia, joiden esille pano saa joulun odotuksen alkamaan. Jokaisen lapsuuden kodissa on varmasti ollut ne muutamat asiat ja esineet, jotka ovat saaneet joulufiiliksen aikaan vuodesta toiseen ja muodostuneet perinteiksi. 

Meille tärkeitä ovat äitini tekemät täytettävät joulukalenterit, tonttu, kaksi punaista jouluomenakoristetta ja joulupukkifiguuri, jonka alkuperää emme enää muistaneet. Enempää ei tarvita. En usko, että enempi tuo enemmän tunnelmaa. Tarvitaan vain se jokin, joka tuo juuri itselle sen oikean tunnelman. Usein riittää vain kynttilän valo.




Korjasin mieheltä poistoon lähteneen farkkupaidan itselle. Vaikka vain toinen hiha oli revennyt, niin laitoin paikat molempiin antamaan ilmettäja tasapainottamaan. Fiilis: Aika kivat tuli.



Tänä jouluna askartelemme muutaman uuden koristeen itse. Pelkkä tekeminen tuo lapsille ja itselle tunnelmaa. Ja yritän hillitä itseäni, jos näen jonkun inspiroivan idean, ellei minulla ole niille varmasti hyvää sijoituskohdetta tai ne eivät käy lahjoiksi. Joskus (aika usein) tekemisen ilo ohittaa järjen.

Tänä Jouluna älä osta uusia koristeita.Tee itse jotain, nauti vanhoista koristeista ja muistele mistä olet saanut ne. Tarjoa ylimääräisiä koristeita ystäville tai perheenjäsenille. Vaihda koristeita ystävien kanssa, jos haluat vaihtelua tai tuunaa ne mieleisiksi. 




Joulupukin tee-se-itse-paja on ihan helkutisti myöhässä. Tänään vasta saatiin saippuan teko hommat käyntiin,mutta arg! Ihan meni metsään koko homma. Uusi yritys tulevaisuudessa,mutta joulupaketteihin ne eivät enää ehdi. 


Stop joulukrääsälle, muoville ja turhalle roskalle. Joulutunnelmaan ei tarvita niistä mitään.

-Heidi





Kommentit

  1. Parhaimmat koristeet eivät edes välttämättä ole niitä hienoimpia: Veljeni on lapsena tehnyt kamalan liimaa täynnä olevan tontturävellyksen kuuseen. Aina kun näen sen, tulee mieleeni hauskat lapsuuden joulut, joina minä otin sitä pois kuusesta ja veli laittoi takaisin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit