Vuosi 2: Marraskuu 21

Ensimmäisen ostamattomuusvuoden aikana tuntui, ettei mitään tapahdu. En tarvinnut mitään. Opettelin vain olemaan ilman meikkiä ja muuttamaan kulutustottumuksiani.
Ja olihan siinäkin tekemistä. Monta taistelua itsensä kanssa. Näkyvää muutosta ei ollut.
Tässä kohtaa, joku läheinen miettii, että vai ei ollut? Muuttua nyt tavallisesta naisesta metsänpeikoksi. Lopettaa ostaminen, paasata kuluttamisesta ja kulkea aina samoissa vaatteissa. Iso muutos :D



Pojan purkkiin kuivuneesta rasvasta purkki omalle voiteelle. Samaa voidetta vanhaan huulirasvapurkkiin. Voiteeseen tuli mehiläisvahaan (jota äitini osti veljeltäni ja minä vaihdoin palan äitini kanssa säkkikankaaseen) ja kookosrasvaa. Huulirasvaan tuli vihdoin käytettyä huulipunan hylsystä viimeisetkin pisarat.




Tänä vuonna ostamattomuus alkaa jotenkin elämään myös kodissamme. Tuntuu, että koko ajan jotain häviää,  rikkoutuu tai loppuu. Koko ajan on tietenkin suhteellinen käsitys. Eihän nyt mitään tapahdu joka minuutti, kerran tunnissa tai edes joka päivä. Mutta kerran viikossa kuitenkin. Ja se on suorastaan villiä ensimmäisen vuoden rytmiin verrattuna, jossa mitään ei tapahtunut kotimme tavaroille melkein vuoteen.




Kirjastosta tarttui mukaan tällainen kirja. Itselle paljon tuttua ja jo käytössä olevaa asiaa, mutta aina löytyy jotain uutta. Kenelle? Kaikille, joilla on keittiö ja jotka syövät :D Ruokahävikki on meidän kaikkien asia.



Lautasia on mennyt rikki, lakanoissa on reikä, nuolija katkesi kesken leipomisen, pyyhkeet näyttävät kaikki "hieman" elämää nähneiltä. Minulla on jäljellä enää yhdet housut. Ensimmäisen vuoden aikana oli tuskaista odottaa, että radikaali kulutustottumusten muutos näkyisi. Eikö näin suurella muutoksella ole mitään merkitystä? Miten se ei näy missään? Oli päällä hirmuinen tekemisen meininki. Toisen vuoden aikana tulokset näkyvät, mutta tekemisen meininki on siirtynyt kärsimättömänä  muihin hommiin. Mitä se roikkuu täällä, missä mitään ei tapahdu.




Opiskelukaverin eväistä innostuneena tein itsekin eväspatukoita pakkaseen. Roskattomia ja aika simppeleitä tehdä. Melkein samoista aineista yhdistelin isoon lasipurkkiin mysliä aamupalaksi kotiin. 



Nuolijan kärjen saa onneksi aseteltua veitsen kärkeen tai sitä voi käyttää kädessä. Kesällä yritän houkutella miehen veistämään siihen uuden varren. Lakanoihin aion laittaa värikkäät paikat (joskus, ehkä) tai leikata ne maton kuteiksi, joista virkata matto tai pyykkikori. Housut? Luotan kohtaloon ja odotan, että jotain tulee pian vastaan. Eikä meiltä mikään lopu.




Patukka on ehkä vähän liian mahtipontinen sana kuvaamaan näitä klönttejä. Lisäsin vielä rusinoita antamaan sisäiselle sokerihiirelleni  apetta, mutta aika kuivaa on. Netti on pullollaan ohjeita, joten seuraavaksi etsin yhden niistä. Aika pienellä vaivalla roskatonta ja helppoa välipalaa mukana kannettavaksi.


Tunnen suurta mielihyvää, kun jokin asia on saatu käytettyä aivan loppuun ja omaan käyttötarkoitukseensa sopimattomasta tavarasta saa tehtyä jotain uutta, vaikka vain rättejä tai kudetta. Sekin tuntuu hyvältä, että tavara on alkanut vähenemään. Vihdoinkin alkaa tapahtua. Se mikä mättää koko hommassa on, että aikaa on rajallisesti ja en voi istua rikkinäinen nuolija kädessäni koko päivää ja miettiä sen korjaamista tai sen uutta elämää :D Ehkä ihan hyvä niin. Ei pääse hukkumaan yksityiskohtiin ja unohtamaan kokonaisuutta.


-Heidi


Kommentit

  1. Minulla on alkanut neljäs ostamattomuuskuukausi ja odotan mielenkiinnolla, mikä on ensimmäinen asia, joka loppuu niin, että joudun miettimään mitä ja mistä jotain tilalle. Ostolakkoni aikana olen ostanut ruokaa, kaksi hammastahnatuubia, säkin vessapaperia, silmätippoja kuivasilmäisyyteen ja hutiostoksena seinäkalenterin tuliaiseksi.

    Ostolakon aloitin, koska se on minulle ainoa jäljellä oleva keino tavaran vähentämiseksi ja koska minimalistinen elämäntapa kiinnostaa. Kaikki turha ja tarpeeton on jo laitettu kiertoon. Nyt vain kulutan pois asioita, ja niiden loputtua joko luovan jutusta kokonaan (esim. hajuvesi) tai vaihdan asian toiseen (esim. kasvovoide on jo vaihtunut kookosöljyyn). Ajatuksen täydellisestä ostolakosta sain blogistasi.

    Mitään materiaa en halua lisää, sillä on ollut oma vaivansa päästä eroon turhasta tavarasta järkevästi. Kaupat ovat täynnä halpaa ja halvempaa roinaa ja niin ovat kirpputoritkin. Niinpä olen lahjoittanut osan tavaroista tuttaville ja osan olen vienyt hyväntekeväisyyskirppiksille, jotka tuntuvat olevan se viimeinen paikka, jonne ihmiset vievät tavaransa, kun eivät niistä muuten enää eroon pääse elleivät sitten heitä käyttökelpoista tavaraa sekajätteeseen. Tavaran puute on vaihtunut yhteiskunnassamme jätekrääsäroinaongelmaan. AM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kun ihminen näkee jätekrääsäongelman ja ymmärtää sen laajuuden, niin ei koskaan palaa sellaiseksi kuluttajaksi, kun on ehkä joskus saattanut olla. Kirppiksellä en koskaan pysty olla ihmettelemättä sitä tavaran määrää. Ja sitä tavaraa on kaikkialla. Aivan kaikkialla. Neljä kuukautta on aikamoisen upea saavutus. Hienoa <3

      Poista
  2. Minullakin neljäs ostolakko kuukausi menossa. Arkipäiväistyminen nostaa päätään, alun innostus alkaa laantua. Joulun odotus on erilaista, kun ei saa / ei tarvitse mennä koko aikaa ostamaan jotain. Silti en osaa rauhoittua ja rentoutua, nauttia joulun odotuksesta. Eniten tällä hetkellä ärsyttää tavaran määrä kotona, erityisesti joskus aikanaan säästetyt askartelu- ym. materiaalit: vanhoja puhki kuluneita housuja (kun paikan vieressä on paikka ja seuraavaa ei enää saa ommeltua kuluneeseen kankaaseen kiinni, ne ovat entiset, vaikka lahkeen takaosa on useimmiten ihan hyvä vielä), erikokoiset fleece palat joko kankaan ylijääminä tai käytöstä poistetuista vaatteista. Kaikkea on ihan liikaa, mutta luonto ei anna periksi heittää vaan kaikkea sekajätteeseen. Ja kaikki muistuttaa tekemättömistä projekteista, joita ei ole ehtinyt edes aloittaa.

    Astioita hajoaa vähintään kuukausittain. Suunnittelen tekeväni seuraavat juomalasimme viinipulloista polttamalla yläosan irti alaosasta, mutta vielä riittää kaupan laseja. Hajonneiden lautasten tilalle en vielä tiedä, mitä teen, ehkä otamme juhla-astiat arkikäyttöön (kyllä, astioitakin on liikaa kun on erikseen arki- ja juhlaserviisit).

    Jätekrääsäroinaongelma, kuten AM edellä sanoi, se vallitsee meillä kotonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkipäiväistyminen on tosiaan siitä kurjaa, että innostumisen tuoma motivaatio katoaa ja pitäisi vain jaksaa puurtaa eteenpäin. Onneksi tuo jätekrääsäongelman näkeminen auttaa motivoimaan. Sitä on meilläkin vuoden ostamattomuuden jälkeen kaikkialla. Varsinkin tämä askartelu- ja puuhasteluharrastaminen ärsyttää itseäkin usein, kun pienen innostuksen jälkeen kaikki on hujan hajan. Odotan innolla näkeväni tekemäsi juomalasit sitten joskus :D Mahtava idea. Tsemppiä joulun odotukseen. -Heidi

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit