PÄIVÄ 329

Ihan järkyttävä ostamisen himo. Arki on alkanut ja kaikkialla näkyy tyylikkäitä ja freessejä lookkeja. Ohi kiitävien pyöräilijöiden varusteet herättävät kateutta ja kaipaan meikkiä. Kaikki tämä haluaminen vyöryi ylitseni kuin hyökyaalto heti tämän viikon alussa, kun vihdoin jouduin jättämään kotiluolani ja palaamaan ihmisten ilmoille. Tarvitsen jotain, ihan mitä vain. NYT.

Kotona jalat pyöräilystä sohjona rojahdin sohvalle ensimmäisen päivän jälkeen ja mielessäni yritin etsiä jotain tekosyytä jollekin ostokselleni. Puuttuuko jotain? Eikö mitään? Edes jotain pientä? Yritin keksiä tekosyytä käydä ostamassa ripsivärin. Ehkä olisin kiinnostavampi? Tai antaisin itsestäni tehokkaamman kuvan? 


Ruuhkaa kotipihalla. Tekisi mieli piilottaa koululaisten koululaiskortit, jotta polkisivat kouluun.  Se olisi vähän tuhmaa. Mutta nämä onneksi odottavat tässä kiltisti niitä aamuja, kun myöhästyvät bussista. Ja niitähän tulee.


Lopulta jouduin tyytymään siihen vastaukseen,että en tarvitse mitään pyöräilyyn liittyvää. Pitkäkin matka taittui hyvin vanhalla pyörällä ja vanhoilla varusteilla.  En mitään uusia vaatteita, vaikka olisinkin halunnut kaikilta näkemiltäni ihmisiltä omakseni yhden jos toisenkin vaatteet. Mitähän joku olisi sanonut siitä, että olisin seuraavana päivänä ilmestynyt täydellisessä kopiossa hänen eilisestä asustaan :D Sanoisin vain, että näytit niin kivalta, että nappasin koko tyylin. 



Tässä tämän viikon tuhottavia kaappien kätköistä. Välillä on sellainen olo, etten koskaan tule pystymään syömään kaikkea kotiini ostamaa. Ostin oikein kaupan hävikkituotteen alesta ja nyt olinkin itse marinoimassa sitä ikuisuuksia. 


Ehkä kyseessä on opittu tapa. Lapsena aina ennen koulun alkua laitetaan uudet vaatteet ylle ja käydään kampaajalla tai parturissa. Aikuisena sitä valitsee aina hieman tarkemmin mitä laittaa päälle, kun palaa lomilta tai aloittaa uudet kuviot. Syksyn alkuhan on juuri tätä aikaa. Ehkä jonkun mielestä juuri minä näytin reippaalta ja (nyt en voi sanoa tyylikkäältä, vaikka kovasti haluaisin) persoonalliselta. Kyllä ihmisen mieli osaakin kääntää kaikki asiat voitokseen, jos oikein haluaa. Kaiken kateudenkin voi muuttaa itsekehuksi, jos oikein kauan sohvalla asioita pohdiskelee. Taito sekin.


Ostohimoissa
-Heidi

Työmatkalla oli ilahduttavan paljon pyöräilijöitä. Aivan mahtavaa nähdä, kuinka moni kulkee työmatkat tai osan siitä polkien tai kävellen. Ilmaista liikuntaa, säästää matkarahat, säästää ympäristöä ja saa omaa aikaa ajatella (ja kadehtia muita pyöräilijöitä). Ymmärrän hyvin, ettei kaikilla ole mahdollisuutta kulkea työmatkojaan liikkuen, mutta kaikki joilla on mahdollisuutta, niin suosittelen lämpimästi. 

Kommentit

  1. On se kummallista. Minulla on nyt kolmas viikko ostolakkoa, enkä voi millään käsittää, että minkäänlainen ostohimo iskisi minuun ikinä. Miten harhainen sitä voikaan ihminen olla. (Muahhahha) Pysy lujana, nainen!! Sinun innoittamana olen nyt pyöräillyt työmatkat 15km/suunta. Kiitos siitä! Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et voisi tehdä itsellesi parempaa, ku toi työmatkapyöräily. Hyvä :) Ja en tiedä onko minullakaan himoa ostaa vai vaan kaipaanko vaan vaihtelua kuljettuani koko kesän samassa hameessa ja nyt shortseissa. Mutta kaikkea tekee mieli 😂

      Poista
  2. Tsemppiä, Heidi! Sä olet tosi pitkään sinnitellyt ilman suurempia ostohaluja ja nyt halu vyöryy sun yli tsunamin lailla. Taistele! Ei varmaan yhtään lohduta, mutta työkaverit ei muista, mitä sulla oli päällä ennen lomaa, niiden silmissä sun pukeutuminen on joka tapauksessa uutta ja freshiä! Kunhan löydät sisäisen aurinkosi, pyöräilet rinta rottingilla töihin niin se olet sinä, ketä muut haluaa matkia. Koska kyllä, ihmiset (ainakin ne, joiden mielipiteillä on merkitystä) näkee sun olemuksen, sun hymyn ja pilkkeen silmäkulmassa, ei sun vaatteita.

    Mä en ole edes aloittanut ruokakaapin tyhjennystä vielä. Yritän ensin keskittyä ruokalistan tekemiseen aina viikoksi kerrallaan ja tehdä ostokset sen mukaisesti. Ei voi aloittaa liian montaa juttua kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taistelen ja oikeasti tiedostan, että kyse on vaan joku omiin tapoihin ja tunnetiloihin liittyvä ajatus, joka muuttuu ostohimoksi. Toi on niin totta, ettei kukaan tiedä mitä minulla on ollut kesällä päällä ja oikeasti ihmisiä kiinnostaa hyvin vähän se mitä minulla tai muilla on päällä.
      Ruokahävikissä tehokkainta onkin juuri tuo suunniteltu ruokalista, jota noudattaa (Se lipsuu kesäaikaan). Tänään teen ruokalistan ja yritän kehitellä siihen ruokia, joissa voisin käyttää noita kaappien ikuisuus tuotteita.
      Ja ei kaikkea kerrallaan ja pikkuhiljaa. Mullakin uohtuu ja jää kiireessä aina joitain tekemättä ja toteuttamatta. Palaan niihin aina takaisin, kun jaksan ja muistan.
      Kiitos tsempistä. Ostohimot alkaa taas väistymään ja osaan laittaa asiat mittasuhteisiin :D Ehkä

      Poista
  3. Hitsi sykyllä tulee aina sellanen "uudistumisen" kaipuu kesän jäljiltä :D Olen ratkaissut omalla kohdallani ongelmaa siten, että mulla on 4 eri vuodenajalle vaatteet (syksy, kesä, talvi, kevät) ja kun vedän "syksyvaatteet" piiitkän tauon jälkeen esiin (farkut, neuleet jne) ne tuntuu aivojeni mielestä ihan uusilta :D Äitini taisi opettaa tämän tavan jo lapsena ja se on ollu hirmu kätevä varsinkin aikuisena kun vaatekoko ei enää radikaalisti muutu (paitsi mahan krhm) :D Lisäksi käyn yleensä juuri elokuussa kampaajalla leikkaamassa hiukset (käyn kerran vuodessa kampaajalla), joten hiuksetkin tuntuu "uusilta" :D

    Olen myös joskus harkinnut ideaa kokeilla vaatelainaamoa! Silloin ei tarvitsisi ostaa uusia vaatteita, mutta saisi silti esim eri asuja kuukauden ajalle. Ainakin juhlia ajatellen olen vakavasti harkinnut tätä mahdollisuutta, koska olen aina samassa mekossa joka juhlassa hih :D

    Hurjasti tsemppiä ostamuutteen!! Kokeile vaikka uutta kampausta/lainaa vaatetta kaverilta aina kun tekee mieli vaihtelua niin ehkä tunne saattaa mennä ohi? Pyöräilykamoissa en osaa auttaa kun mulla on aina samat urheilukamat menny 5-7v aktiivisessa käytössä hyvinä ni en oikein kokenu tarvetta shoppailla niitä ennen ku hajos kokonaa käytössä (mm. suojat jne.) Maalaa vaikka pyörään tai kypärään joku uus kiva kuva? hih :D - Halina

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit