PÄIVÄ 298

Tällä viikolla olen huomannut, että olen alkanut päästä ekologissa ratkaisuissa ajatuksista ja halusta rutiineihin. Hieman alle vuosi sitten sitten oli suuri loikkaus ostaa kahvi omaan mukiin. Tänään kannan mukia mukana ja sen oman mukin käyttö on ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia (paitsi unohtuessa kotiin, jolloin ottaa päähän oma huolimattomuus).

Kun bongaa jotain, joka saa hyvälle mielelle ja antaa toivoa, että maailma on menossa kohti järkevää kulutusta. Tämä löytyi Loviisan Bellasta.

Laukusta löytyy aina  muutama paperipussi, kestohedelmäpussi ja kauppakassi. Vielä yritän miettiä jotain näppärää "lautasta", jotta voisin napata mukaan myös jonkun herkun. Viime sunnuntainakin jäi vegaaninen mustikkapiiras ostamatta (ja tukematta pientä myyjää ja leipuria), kun sopivaa lautasta ei ollut ja en halunnut ostaa kertakäyttölautaselle.

Kesän parasta antia on kierrellä eri paikkakuntien kasvisravintoloita. Ihanaa, että Loviisan kaltaisessakin pienemmässä kaupungissa on kokonaan vegaaninen ravintola (joku hätähousu söi ensin yhden annoksen ja vasta sitten pystyi kuvaamaan seuraavan).

Kuitenkin on aika yllättävää miten kauan ihmiselle kestää omaksua uusia elämäntapoja. Siitä hetkestä että havahtuu johonkin asiaan siihen hetkeen, että asiasta tulee rutiini, on pitkä matka. Ja se on jokaiselle erilainen. Ei voi antaa toiselle vinkkejä siitä miten motivoitua, sillä jokaisen syyt ja tavoitteet on erilaiset, eikä mitään voi tapahtua ennen henkilökohtaisen havahtumisen tai innostuksen heräämistä (vaikka välillä haluaisikin ravistella ihmisiä ja sanoa, että olemme kaikki vastuussa ylikuluttamisesta ja ympäristöstä, nyt innostut asiasta heti).

Jälkiruoaksi puolukkapiirakkaa ja soijakermavaahtoa. Ihanan tavallista ja todella hvyää. 

Onneksi kaikkeen ei tarvitse pystyä tai kaikkea ei tarvitse osata ja haluta kerralla. Riittää, että edes havahtuu, että kylläpä minäkin kulutan paljon tai että minä voin itse tehdä jotain asioiden eteen. Se riittää. Tuo pieni ajatus on siemen. Kun on itse kylvänyt tuon siemenen, se kasvaa kyllä omaa tahtiaan ja omia polkujaan. Toinen polku on se, että jokin asia alkaa ärsyttämään tai huolestuttamaan niin paljon, että on pakko toimia (se on usein vähän radiaalimpi elämäntapamuutos).

Pesupähkinäkokeilu. Pyykki tuli puhtaaksi, mutta ei tietenkään tuoksunut miltään.  Puhdas pyykki kun on koko elämän haissut jollekkin kemialliselle hajusteelle (myös itse tehdyssä pyykinpesuaineessa on aina jokin eteerinenöljy tai saippua), joten täydellinen tuoksuttomuus oli jotenkin vierasta. Vaikea uskoa hajutonta tuotetta puhtaaksi. Mutta puhdasta oli, pakko se on uskoa.

Ylihuomenna tulee täyteen 300 päivää. Muutama päivä sitten minulle sanottiin, että sinullahan on enää alle 70 päivää jäljellä. Häkellyin vähän ja vastasin, että ei kai niin vähän? Vuodessahan on 365 päivää eli onhan tässä vielä aikaa. Oikeassahan toinen oli. 

Ja miten niin uusien elämäntapojen haltuun ottaminen vie aikaa? Minulta meni vain hieman alla kolme sataa päivää, että huomasin mukana kulkevasta kahvikupista tuli rutiini.

-Heidi