PÄIVÄ 102

Tänään nautin hiljaisuudesta. Yksin Nuuksion metsissä kolme tuntia. Vain kolme pilkkijää tuli nuotiopaikalle keittäessäni kahvia. Ei ollut tullut heille kalaa, mutta makkaroita löytyi onneksi repusta.






Yksin liikkuessa joutuu väkisinkin olemaan itsensä seurassa. Ei ole muita. Vaikka liikun paljon metsässä, yksin olen niin harvoin, että vähän hätkähdin jään pitämää ääntä, säikähdin varista ja olin varovaisempi jäisillä kallioilla. Olen käynyt täällä niin usein, mutta koskaan en ole ollut täällä näin täydellisen hiljaisuuden kanssa. Tuntui, että on paljon kauempana kotoa, ihan oikeasti kaukana sivistyksestä, vaikka ihan pääkaupunkiseudulla kuitenkin ollaan.






   

No, jottei menisi ihan runoiluksi luonnon kauneudesta ja yksin olemisen ja liikkumisen ihanuudesta, niin tässä teillekin vähän ohjeita, jotka kirjoitin itselleni ylös eilisen epäonnistuneen ompeluyritykseni jälkeen (saat käyttää, jos vähänkin koet, että taitosi ja innokkuutesi eivät puhu samaa kieltä). Yritin tehdä ohuesta vihreästä neuleviltistä puseron :D Virhe. Olihan se kaunis vihreä, mutta hei huhuu! Tämä oli ensimmäinen isompi kangaspala, joka löysin kotoani projektin alkamisen jälkeen siivousurakan yhteydessä. Innokkuus ja harhainen käsitys omista taidoista ovat huono, hyvin huono yhdistelmä.

Itseäni haluaisin muistattaa ennen seuraavaa yritystä muutamasta asiasta

  1.  Mieti materiaalia hieman tarkemmin. Voiko siitä ylipäätään tehdä vaatetta?
  2. Etsi ohje!!! (ihan oikeasti Heidi, etsi ohje!! Et osaa ilman)
  3. Seuraa ohjetta. Ihan jokaista kohtaa.  Yritä myös ymmärtää se ohje. Vaikea olla kartalla, jos ei osaa lukea karttamerkkejä ja pitää karttaa väärinpäin.
  4. Ole enemmän huolellinen kuin innokas. Tiedän, että tämä on sinulle hyvin vaikeaa, mutta innokkuudella saat aikaan vain kasan silppua ja kulutat saumurin lankoja turhaan. 
  5. Muista, että se mikä näyttää helpolta ei koskaan ole sitä. Kaikki urheilusuorituset, kaikki kädentaidot, kaikki leipomiset ja kokkaukset jne. ovat harjoittelun tulosta ja alussa kaikki seuraavat ohjeita ja vasta sitten soveltavat.
  6. Lue tätä ohjeistusta niin kauan, että ymmärrät ja hyväksyt tämän toimintatavaksesi.
Ja sitten vain kohti uusia ompelupettymyksi! 
-Heidi

Huom! Voit testata lajitteluosaamisesi täältä Ylen sivuilta. Miten se onkin niin hankalaa vai onko omistamme tavarat vain liian monimutkaisia? :D

Ja lopuksi tärkein linkki: On tabu sanoa,että älä osta mitään.

Kommentit

Suositut tekstit