PÄIVÄ 80

Alkoi joululoma. Kauan kaivattu. Tänään aion syödä herkkuja, maata sohvalla ja antaa itseni levätä.
Joulussa odotan eniten aikaa. Aikaa olla lasten kanssa, aikaa urheilla ja aikaa puuhastella niitä asioita, joihin arki ei riitä.








Kulunut viikko on ollut hektinen. Tuntuu, että kiire kumuloituu lomaa kohden, pullistuu kuin ilmapallo ja puhkeaa loman alkaessa jättäen jälkeensä rippeet. Onneksi kipeytynyt kantapääni päätti vihdoin parantua ja sain kuluneella viikolla juosta työmatkat. Voisin työmatkaliikunnan eduista puhua ikuisesti, mutta yritän sanoa sen lyhyesti. Se on parhaimmillaan kätevä tapa hoitaa kuntoa, saada raikasta ulkoilmaa, se antaa sinulle omaa aikaa olla omien ajatusten kanssa, se säästää luontoa ja se on ilmaista. Pahinkin koiranilma on hyvä ilma ja se tekee kotiin pääsemisen vieläkin mukavammaksi.

Projektini on hyvällä mallilla. Sain lahjaksi pulloharjan ja vaihdoin kerän lankaa suklaalevyyn. Joululahjat etenevät kaapin perällä ajatuksen voimalla eli jäävät valmistumatta ellen omaa Jedivoimia.  Kirjeitä olen antanut muutaman, niiden tuomasta ilosta tai pettymyksestä ei ole sen kummemaa tietoa :D

Nyt lomalla on paremmin aikaa kuvata ja postata projektista. Ja ennen kaikkea nauttia ajasta.
-Heidi

Kommentit

Suositut tekstit