PÄIVÄ 57

Jotain muutoksia ostamattomuuteni on minussa jo tehnyt. Pieniä muutoksia, joita ei näy ulospäin. Ensimmäiseen havahduin tehdessämme joulun lahjatoivelistoja lasten kanssa. Tietenkin tuli minun vuoroni miettiä, mitä ihmettä toivoisin pukilta. Toiveeni olivat muuttuneet hyvin käytännöllisksi. Huomasin, että oikeasti haluaisin rauhassa miettiä mitä tarvitsen. Etten heitä tätä tilaisuutta hukkaan.

Listassani on nyt seuraavat tuoteet:

-Keskiö pyörään. En edes tiedä miltä kyseinen osa näyttää (en millään haluaisi pyytää keskiön lisäksi työkalua sen vaihtamiseen, mutta ilmeisesti minun on pakko, sillä kellään tuttavallani ei ole lainata kyseistä erikoisvälinettä, ärsyttää).

-Ripsiväri (jonka aion oikeastaan vaihtaa lapasiin, joita en saa tehtyä)

Muuta en tarvitse (ainakaan vielä, tosin jouluun on vielä kuukausi aikaa). Toisen muutoksen huomasin katsellessani listaa. Tulin iloiseksi ajatellessani, että pyöräni tulee vihdoin kuntoon. Miten pienestä voikaan saada iloa, kun tavara ei ole itsestäänselvyys ja se tulee tarpeeseen. Ostamattomuuteni oli jo näin lyhyessä ajassa tuonut elämääni iloa ja tyytyväisyyttä. Voisi jopa sanoa, että kiitollisuutta pienistä asioista.

Joulukalenterin täyttöä.  Ihanat kalenterit ovat äitini tekemät ja kestäneet lapsillani jo vuosia. Huomatkaa luovuus ja huolimattomuus. Se ei ole minun vikani, vaan perintötekijöissäni. Kaikella rakkaudella äiti <3

Vielä jos keksisin, miten saisin täytettyä kalenterit suklailla ja herkuilla ilman paperillisia karkkeja. Ajattelin laittaa runon tai mietelauseen, mutta uskon sen aiheuttavan vihaista ilmapiiriä kotiin pettyneiden lasten taholta :D

Ettei perheemme oman ostamattomuuteni avulla pienentäisi hiilijalanjälkeämme, niin lapset ovat toivoneet omaan ikäkauteensa kuuluvat kaikki mahdolliset toiveet. Mutta ainahan saa toivoa. Ehkä joku heistä saa lahjaksi pyörän keskiön vaihtoon tarkoitetun työkalun, jota voin sitten lainata ;)

Kohti jouluisia tunnelmia

-Heidi