PÄIVÄ 13

Olisi pitänyt valmistautua paremmin ja suunnitella projektia muutama minuutti kauemmin. Minulla on todellakin vaatekriisi edessä. En tietenkään saanut paikattua sukkaa tai farkkuja. Lisäksi lempineuleeni ilmestyi pesukoneesta muutaman pikkureiän kanssa. Jostain pitäisi löytää legginssitkin töihin hameen kanssa. Olisinpa tajunnut käydä megashoppailemassa ennen tämän päähänpiston alkua.

Näillä mietteillä tänään. Tuskinpa megashoppailu ennen vuoden ostotaukoa olisi vähentänyt hiilijalanjälkeäni tai opettanut minulle mitä tavaroita tai vaatteita oikeasti tarvitsen ja pärjäänkö ilman ostamista ja löydänkö uusia tapoja saada tarvitsemani, se vain olisi ollut niin helppo ratkaisu. Mutta ehkä valitusta pienemmälle ja yritystä saada ompelukone taipumaan tahtooni ja oppia edes langoittamaan saumuri. Oi olisinpa ollut joskus kiinnostuneempi käsitöistä silloin, kun siihen sai opetusta tai voi kun niistä ajoista ei olisi niin helkutin kauan,



Ensin yritin olla näppäräja ommella suloiset perhoset reikien päälle. Grande katastrofi. Paksu villalanka ei vaan ole ohuen merinoneuleen juttu.  Ja katsokaa nyt noita...Jos en olisi kertonut niiden olevan perhosia, niin ne olisivat olleet solmuja tai luteita :D


Löysin tyttären tekstiilikeräyspussista H&M-neuletuubihuivin. Leikkasin paidasta alaosan irti kainaloiden kohdalta ja tuubihuivista uuden alaosan paitaan. Tämän minäkin osasin ommella. Suora sauma. Paidasta tuli aika kiva, tosin olin jo ehtinyt kirjailla tuon rumemman "perhosen" juuri hihaan ja sitähän en osaa tuunata uusiksi. Ehkä kävelen käsi selän takana tyylikkäästi.






Onnistuneesta tuunauksesta innostuneena ajattelin surrutella puseron ja tuubihuivin lopuista lapaset. Olin nähnyt "idiootti-helpon" ohjeen netissä ja sitä siitä se sitten lähti.  Tuloksena hieno kasa silppua
.





Onneksi onnistumisprosentti vielä on 50%. Se vain nousee, jos laskee mukaan eilisen koeversioni onnistumsen. Ilma alkaa olla hyvin viileä ja työmatkoilla tarvitsen niille aamuille, jolloin en pääse juoksemaan töihin, kypärämyssyn pyöräilykypärän alle. Pian tarvitsen sellaista juostessakin. Koska odottelen, että joltain jää pieneksi lämpökerrasto tai tekninen vaate, tein koeversion pojalle pieneksi jääneestä t-paidasta. Lasteni vaatteista otan tuunaukseen vain ne, jotka eivät kelpaa enää kirppikselle vaan ovat suoraan matkalla tekstiilikeräykseen.






Ohje löytyi netistä. Piirsin kaavatkin ja seurasin ohjeita (se on suurpiirteiselle, innostuneelle ja malttamattomalle ihmiselle hyvin vaikeaa, uskokaa pois). Ja sehän onnistui.  Miten sitä voikaan olla ylpeä itsestään.  Kehuvat kommentit jäivät saamatta ja päähän laitettuna myssy aiheutti naurua. Mutta kuka siellä pimeessä mua katselee? Pyöräilykypärän alle? Ei kukaan.



T-paita oli kuvioitu hieman amerikahenkisesti, kyseessä kun olikin jenkkifudispaita. Tyylikkyyspisteet sen kun laskee ja ollaan päivässä 13, ehkäpä suurin opetus tällä vuoden matkalla onkin nöyryys ja kylähulluus.


Lopputuloksena vanhasta neuleesta uusi, kasa tekstiilisilppua ja kypärämyssy. Ja ompeleminen ja omat taidot astetta paremalla tasolla. Notetomyself: Huolellisuutta, hölmö, huolellisuutta.

-Heidi

Kommentit

  1. Hahaa ihanat ompelukarkelot siellä! Katsellaan sitä saumuria yhdessä kun tullaan sunnuntaina. :)

    VastaaPoista
  2. Saumuri toimii taas. Oli silmät vaan illalla väsymyksestä killissä :D Oli ihanaa, kun kävitte.

    VastaaPoista
  3. Luen näitä vanhoja tekstejäsi nyt alusta asti, koska jotenkin haluan olla mukana tällä "matkalla", vaikka näin jälkikäteen edes.

    Nauratti tämä teksti ihan älyttömästi! Juuri viikonloppuna ajattelin tehdä yhdestä alaosastaan reikääntyneestä trikoisesta t-paidasta suitsait lyhyemmän, koska pystyisin taas kuvittelemaan itseni leveään ja lörppöön napapaitaan, mutta ihan kamala tekelehän siitä tuli.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit